Infoa sarjasta

Asiakeskustelua Sydämen asialla -sarjasta

Valvojat: Gina, Palstis S-T, Yllapito

Infoa sarjasta

ViestiKirjoittaja Gina » 27 Huhti 2014, 16:48

Sydämen asialla (alkuperäiseltä nimeltä Heartbeat) on brittiläinen vuosina 1992–2009 tehty televisiodraamasarja.

Sarja kertoo kuvitteellisen Ashfordlyn pikkukaupungin poliisiaseman poliisien ja samaan alueeseen kuuluvan Aidensfieldin kylän ihmisten elämästä 1960-luvun Yorkshiressa. Britanniassa sarjaa kuvattiin vuodesta 1992 ja se oli yksi suosituimmista draamasarjoista. Sydämen asialla perustui löyhästi Nicholas Rhean kirjoittamaan Constable-kirjasarjaan, mutta hän on itse käsikirjoittanut vain yhden sarjan jaksoista.

Sarjan tunnussävel on alun perin Buddy Hollyn tunnetuksi tekemä kappale Heartbeat ja sen laulaa näyttelijä Nick Berry. Eero Aven teki vuonna 2008 sarjan tunnussävelestä suomenkielisen version, nimeltä Sydämen asialla.

Sarjan muista näyttelijöistä Tricia Penrose sekä Bill Maynard ovat myös levyttäneet musiikkia.

Sarjaa kuvattiin Goathland-nimisessä englantilaiskylässä (54.40022°N, 0.71995°W).

Kahdennentoista tuotantokauden neljästoista jakso Sinistä vettä (Out of the Blue) toimi samalla myös pilottijaksona Kyläsairaala-sarjalle.


Sarja Suomessa

Ensimmäisen kerran sarjaa esitettiin MTV3-kanavalla vuosina 1996–1999. Pienien katsojalukujen takia sarjan esittäminen lopetettiin kesällä 1999. MTV3 ehti esittää sarjan viisi ensimmäistä tuotantokautta.[2]

YLE TV1 aloitti sarjan esittämisen uudestaan keväällä 2005.[2] Sarjan viimeinen jakso esitettiin 8. huhtikuuta 2011.[2] TV 1 alkoi esittää sarjaa uusintana alusta syyskuussa 2012[3].

Se äänestettiin TV-maailma-lehden yleisöäänestyksessä vuoden 2005 neljänneksi suosituimmaksi ulkomaalaiseksi televisio-ohjelmaksi jättäen taakseen sarjat O.C., Everwood ja Kauniit ja rohkeat.

Varoitus: Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.


Sarja keskittyi alun perin konstaapeli Nick Rowaniin (Nick Berry) ja tämän lääkärivaimoon Kateen (Niamh Cusack), jotka muuttivat Lontoosta Aidensfieldiin rauhallisemman elämän toivossa. Myöhemmin sekä Berry että Cusack jättivät sarjan, minkä jälkeen tarinassa ei enää ole ollut yhtä selkeitä päähenkilöitä. Aidensfieldin kyläpoliisina kulloinkin toimineet konstaapelit ovat kuitenkin aina olleet keskeisessä roolissa. Nick Rowanin jälkeen tämän paikan ovat ottaneet vastaan muun muassa lontoolainen Mike Bradley (Jason Durr), manchesterilainen Steve Crane (James Carlton), Rob Walker (Jonathan Kerrigan) ja Joe Mason (Joseph McFadden).

Kun Nick Rowanin Kate-vaimo kuolee leukemiaan, jää Nick yksin pariskunnan lapsen kanssa. Hän ihastuu kylässä opettajattarena toimivaan Joanne "Jo" Westoniin (Juliette Gruber) ja he avioituvat. Ylikonstaapeliksi ylennetty Nick muutti lapsensa ja uuden vaimonsa Jon kanssa Kanadaan ja ryhtyi ratsupoliisiksi, koska hän ei pitänyt ylikonstaapelin viran myötä lisääntyneestä paperitöistä ja vastuusta.

Rowanin tilalle konstaapeliksi tulee Mike Bradley (Jason Durr), joka pian ryhtyi seurustelemaan ja sittemmin myös avioitui asianajaja Jackie Lambertin (Fiona Dolman) kanssa. Liitto päättyy avioeroon Jackien tahdosta, koska hän ajautuu suhteeseen erään asiakkaansa kanssa. Konstaapeli Bradley puolestaan ajautuu suhteeseen lääkäri Tricia Summerbeen (Clare Calbraith) kanssa, mutta suhde päättyi ikävästi, kun Summerbee tippuu hevosen selästä ja kuolee. Myöhemmin Bradley siirtyi rikospoliisin tehtäviin ja ylennys vei hänet nopeasti työskentelemään muualle.

Ashfordlyssa työskenteli koeajalla ollut konstaapelikokelas Tom Nicholson (Ryan Early), joka menehtyi ammuskelussa sen jälkeen kun oli tarjoutunut panttivankina olleen haavoittuneen Phil Bellamyn tilalle.

Nicholsonin sijaan tullut konstaapeli Steve Crane (James Carlton) menehtyi virantoimituksessa pudottuaan sillalta kun hän oli pelastamassa pikkutyttöä. Tytön isä, joka oli kidnapannut tyttärensä, oli ilmeisesti työntänyt Cranen alas sillalta. Bellamy yritti vielä pelastaa sillan rakenteissa roikkuvaa Steve Cranea, mutta yrityksistä huolimatta hän putosi.

Seuraavaksi konstaapeliksi tulee kylän oma poika Rob Walker (Jonathan Kerrigan), jonka menneisyys herättää monissa kyläläisissä epäluuloja. Juonelle uskollisesti hänkin iskee kylän naislääkärin, Helen Trentin ja he avioituvat(Sophie Ward). Tämän kuoltua jonkin ajan kuluttua traagisesti Aidensfieldin poliisitalon räjähdyksessä Rob Walkerin ja sairaanhoitaja Carol Cassidyn välille syntyi pienimuotoinen romanssi, joka sai päätöksensä Walkerin suoritettua ylikonstaapelin tutkinnon. Rob Walker siirtyi tehtäviin muualle ja Robin pyynnöstä huolimatta Carol päätti jäädä Aidensfieldiin.

Rob Walkerin jälkeen Aidensfieldin kyläpoliisin tehtävän otti vastaan Yorkista saapunut Joe Mason (Joseph McFadden), joka oli syntyjään skotlantilainen. Masonin epätavallisen riuskat otteet ja avoimen epäkunnioittava käytös auktoriteetteja (mm. lordi Ashfordlya) kohtaan aiheuttivat kuohuntaa Aidensfieldissä ja tuottivat Masonille useammatkin haukut ylikonstaapeli George Milleriltä. Totutun kaavan mukaisesti Mason kuitenkin löysi paikkansa Aidensfieldistä, ja siinä sivussa terveyssisar Carol Cassidyn sydämestä. Pariskunnan suhde oli kuitenkin äärimmäisen puuskittainen, eikä tarina kerro, päätyikö terveyssisar lopulta poliisitalon emännäksi.

Philin ja Ginan katkonainen suhde sai uutta tuulta alleen Philin jouduttua sairaalaan epäillyn sydänkohtauksen vuoksi. Sairaalassa Phil rohkaistuu kosimaan Ginaa ja vastauksen ollessa myöntävä pariskunnan häitä vietetäänkin 16. tuotantokaudella. Avio-onni saa kuitenkin traagisen lopun Philin menehdyttyä 17. tuotantokaudella. Gina ja Phil saavat perheenlisäystä Philin kuoleman jälkeen.

Sarjan jaksot seuraavat aina tiettyä kaavaa: kylässä tapahtuu jakson alussa yksi tai useampi rikos, jota poliisit selvittelevät ja joka lopuksi ratkeaa. Samalla henkilöhahmojen elämässä sattuu ja tapahtuu. Vaikka vuodet kuluvat, ajassa ollaan aina 60-luvun lopulla.

Henkilöhahmoja

Peggy Armstrong (Gwen Taylor): David Stockwellin rämäpää täti, tämän sarjan kolmas pikkurikollinen Claude Jeremiah Greengrassin ja Vernon Scrippsin jälkeen. Peggy on omia polkujaan kulkeva lipevä nainen, joka ei halua sopeutua yhteiskuntaan liiaksi eikä pidä poliiseista.

Oscar Blaketon (Derek Fowlds): Blaketon toimi sarjan alkaessa ylikonstaapelina, mutta jäi sydänkohtauksen vuoksi eläkkeelle ja siirtyi pitämään postitoimistoa. Tämä ei miellyttänyt ja hän osti paikallisen Aidensfield Arms -pubin ja ryhtyi pubinpitoon yhdessä Ginan kanssa. Vaikka Blaketon on kärsinyt sydänvaivoista, hän on edelleen kiinnostunut toimimaan oikeuden kovaäänisenä puolestapuhujana ja rikollisten paimentajana. Blaketon ottaakin mielellään vastaan myös yksityisetsivän tehtäviä, joita hän selvittelee yhdessä Alf Ventressin kanssa. Blaketonilla on Graham-niminen poika, joka on vieraillut parissa jaksossa. Poikansa ja ex-vaimonsa, Joan Forrestin kanssa hänellä on etäiset välit. Blaketon erosi vaimostaan Grahamin ollessa pieni poika, koska Oscar ei ollut ikinä kotona ja Joan joutui kasvattamaan Grahamin yksin. Esim. Graham on esiintynyt jaksossa, jossa hän joutui oikeuteen.

Carol Cassidy (Lisa Kay): Kylän uusin sairaanhoitaja, joka jäi jo nuorena vanhempiensa hylkäämäksi. Hänen parisuhteensa laivastossa työskennelleeseen upseeriin kariutui ja tämän jälkeen hänen välinsä Rob Walkerin kanssa vähitellen lämpenivät. Walkerin lähdettyä Joe Mason alkoi kosiskella Carolia vaihtelevalla menestyksellä.

Deefor - Davidin toinen koira. David sai Deeforin Alfredin poismenon jälkeen. Deefor on Spinone - seisova lintukoira. Rotu on kotoisin Italiasta. Deeforia näytteli Jaffa-niminen koira.

Joe Mason (Joseph McFadden): Tuli kyläpoliisiksi Rob Walkerin lähdön jälkeen. Hänen piti aluksi vain paikata Don Wetherbyä muutaman viikon ajan, mutta traaginen Phil Bellamyn kuolema asetti mutkia matkaan. Wetherby siirtyi Bellamylta jäljelle jääneeseen työhön Ashfordlyyn ja Mason sai jatkaa kyläpoliisina.

George Miller (John Duttine): Miller on sarjan viimeisin yorkshirelainen ankara, vanhanaikainen ylikonstaapeli, joka ottaa työnsä äärimmäisen vakavasti eikä päästä alaisiaan helpolla. Hänen minuttitarkka aikataulunsa erehdyttää joskus muut poliisit luulemaan, että Miller elää edelleen kaupungissa ja on "kaupunkilais"ylikonstaapeli. Millerin perheeseen kuuluu vaimo sekä kaksi tytärtä Jo ja Cheryl.



Bernard "Bernie" Scripps (Peter Benson): Bernie pitää kylän autokorjaamoa sekä hautaus- ja taksipalvelua, jonka hänen veljensä Vernon on perustanut. Bernie ei turhaan hymyile, ja varsinkin Greengrassin, Vernon-velipuolen ja Peggyn tempaukset ovat aiheuttaneet hänelle päänvaivaa, mutta hänessä on sisältä kumpuavaa komiikkaa. Joskus Bernie on nähty rakastuneenakin, mikä on aiheuttanut yleistä hilpeyttä.

David Stockwell (David Lonsdale): David on alkujaan ollut äidin, Florence Stockwellin jälkeenjäänyt poika ja Greengrassin apulainen, sittemmin Scrippsin veljesten apulainen. Nyttemmin hänet nähdään Peggy-tädin tossun alla. David on hiukan hitaanlainen ja vähä-älyinen, mutta hyväsydäminen, rehellinen ja pidetty mies.

Alfred "Alf" Ventress (William Simons): Mukavuudenhaluinen ja huonokuntoinen mies, joka ei pitkän poliisiuransa aikana koskaan ottanut turhia ylenemispaineita, vaikka yritti kerran lukea salaa Blaketonin ylikonstaapeliaikana ylikonstaapelikokeeseen. Ventress on toiminut ajoittain ylikonstaapelin sijaisena, jolloin hän ole päästänyt työkavereitaan vähällä. Kun Alf pantiin lopulta eläkkeelle, hän sai yhä toimen Ashfordlyn poliisiasemalla siviilivirkamiehenä. Alfilla on hyvä paikallistuntemus, ja häneltä kysytään neuvoa, jos halutaan tietää jotakin kyläläisten menneisyydestä. Hän on naimisissa rouva Ventressin kanssa, jota ei ole sarjassa nähty. Paitsi ehkä yhden kerran, kun tohtori Kate Rowan piti vanhuksille jumppaa. Jaksossa rouva Ventress oli ollut myös jumppaamassa. Alf tunnetaan leppoisana ja välinpitämättömänä, mutta vt. ylikonstaapelina toimiessaan hänestä nousee esiin myös tyrannimaisia ja pragmaattisia piirteitä. Hän auttaa säälistä tuon tuosta konstaapeli Youngeria, koska muistaa omalta poliisiuraltaan saaneensa ylikonstaapeleilta huonoa kohtelua.

Georgina "Gina" Ward (Tricia Penrose): Paikallisen pubin emäntä, jonka suku lähetti hänet aikoinaan Aidensfieldiin Liverpoolista rauhoittumaan, kun hän oli joutunut pikkurikollisten sakkiin. Phil Bellamy tykästyi Ginaan päätä pahkaa, mutta Gina ei ollut hänestä kiinnostunut. Gina on aina ollut itsenäinen ja sosiaalinen ja harrastanut erilaisia mieskokeiluja vaihtelevalla menestyksellä. Vasta pitkän ajan kuluttua Gina lämpeni Philille ja he olivat menossa naimisiinkin. Philin ja Ginan poika, Daniel, kuitenkin syntyi keskosena ja kuoli pari päivää syntymänsä jälkeen aivoverenvuotoon, mikä järkytti sekä Ginaa että Philiä, kuten koko kylän asukkaita valtavasti. Tragedian seurauksena Gina purki kihlauksensa Philin kanssa ja Gina halusi olla Philin kanssa vai ystäviä. Seurusteli taideopettaja Jack Hollinsin kanssa. Gina jätti hänet, koska Jack halusi asettaa näytteille maalamansa alastonkuvan Ginasta. Philin saatua sydänkohtauksen ja jouduttua sairaalaan suhde sai uutta lämpöä ja pari päätyi avioitumaan. Avio-onni kuitenkin loppui lyhyeen kun Phil saa surmansa virantoimituksessa. Gina synnytti terveen lapsen, jonka nimeksi tuli Philip.

Geoffrey "Geoff" Younger (Steven Blakeley): Juuri valmistunut nuori poliisikonstaapeli, joka on komennettu Ashfordlyn poliisiasemalle ensimmäiselle työpaikalleen. Younger ilmestyi asemalle ensimmäistä kertaa samalla ovenavauksella ylikonstaapeli Nokesin seurassa Mertonin lähdön jälkeen. Younger on toisinaan liiankin innokas ja täsmällinen, mutta samalla hiukan hölmönoloinen, mikä huvittaa ja ärsyttää hänen kollegoitaan.

Muita useasti nähtäviä henkilöitä
ovat mm. innokas rikoskomisario Shiner (Simon Molloy), konstaapeli Walkerin entinen naisystävä rikosylikonstaapeli Rachel Dawson (Clare Wille), Blaketonin eräänlainen kiistakumppani ja kaupuninvaltuuston jäsen Joyce Jowett (Elizabeth Bennett) ja poliisiaseman esimiehen tehtäviä silloin tällöin hoitava ylikonstaapeli Jennifer Nokes (Georgie Glen). Nokes pitää nuorista mieskonstaapeleista, joihin hän yrittää luoda tuttavuutta. Erityisesti hän on ollut kiinnostunut Bellamystä, Cranesta ja Youngerista. Lisäksi usein tavataan tilanomistaja, kartanonherra Lordi Ashfordly (Rupert Vansittart.

Muita hahmoja


Muita sarjassa olleita henkilöitä ovat olleet muun muassa

Philip Montgomery "Phil" Bellamy (Mark Jordon): Ikinuori, hyväsydäminen ja huumorintajuinen poliisi, jonka rakkauselämä ei ollut aina ottanut sujuakseen. Phil oli aina haikaillut Ginan perään, mutta juuri kun heillä alkoi lopulta sujua, haaveet ottivat kovasti takapakkia, kun heidän yhteinen lapsensa Daniel syntyi keskosena ja kuoli varsin pian aivoverenvuotoon. Tämän jälkeen Gina perui kihlat ja oli halunnut olla Philin kanssa vain ystävä. Phil meni naimisiin kolmen lapsen yksinhuoltajaäidin Debbie Blackin kanssa, jonka hän tapasi murtovarkautta selvitellessään. Kauden 15 lopussa kuitenkin paljastuu, että Debbien ensimmäinen mies ei olekaan kuollut, ja tämä noutaa Debbien ja perheensä luokseen Etelä-Afrikkaan. Phil joutui sairaalaan epäillyn sydänkohtauksen takia ja sairaalassa hän uskaltautui kosimaan Ginaa. Lopulta Philin ja Ginan häitä vietettiinkin, mutta Phil kuoli tuotantokaudella 2007 virantoimituksessa kun häntä ammuttiin.

Neil Bolton (David Michaels) - lääkäri, Maggie Boltonin aviomies. He erosivat, koska heidän yhteinen poikansa kuoli. palasi Maggie Boltonin luo ja he peruivat eronsa. Maggien ollessa matkalla Gina Wardin kanssa, Neil menehtyi tulipalossa ennen uuden lapsen syntymää tuotantokaudella 1999. Maggie joutui kasvattamaan poikansa Samin yksin.

Maggie Bolton (Kazia Pelka) - sairaanhoitaja, siirtyi työskentelemään sairaalaan Whitbyssä, oli eroamassa miehestään Neil Boltonista vastasyntyneen lapsensa kuoleman jälkeen, aviomiehensä palattua he pääsivät asian yli ja palasivat yhteen saaden perheenlisäystä. Neil kuoli tulipalossa Maggien ollessa matkoilla Gina Wardin kanssa miettiäkseen tulevaisuuttaan Neilin kanssa. Hän oli juuri päättänyt iloita perhe ja avio-onnesta kun hän kotiin palattuaan kuuli suru-uutisen Mike Bradleyltä, Neil oli kuollut tulipalossa. Maggie joutui kasvattamaan poikansa Samin yksin. Maggie jatkoi elämäänsä ja työtään, kunnes hän lähti kylästä työn perässä tuotantokaudella 2001.

Jacqueline "Jackie" Bradley ent. Lambert (Fiona Dolman) - asianajaja. Ihastui Mike Bradleyn ja he menivät naimisiin. jätti Bradleyn rakastuttuaan erääseen asiakkaaseensa tuotantokaudella 2001.

Rosemary "Rosie" Cartwright (Vanessa Hehir): Rosie auttaa Bernard Scrippsiä ja Davidia huoltoasemalla. Hän on paikallisen maanviljelijän tytär, joka pitää miesten töistä. Rosie sai korjaamopaikan aikanaan Vernon Scrippsin ansiosta. Jätti Ashfordlyn ja lähti kiertämään Englantia australialaisten reissajien mukana tuotantokaudella 2007.

Raymond Craddock (Philip Franks) - walesilainen, hiukan kieron huumorintajun omannut ylikonstaapeli. Muutti pois saatuaan ylennyksen ja tehtyään sovinnon vaimonsa Pennyn kanssa oltuaan tämän kanssa asumuserossa lähes kaksi vuotta.

Alex Ferrenby (Frank Middlemass) - oli kylän lääkärinä kun Rowanit saapuivat Ashfordlyyn, menehtyi murtovarkaan pahoinpitelyn jälkiseuraumuksena tulleeseen sairauskohtaukseen ollessaan kalastamassa.



Claude Jeremiah Greengrass (Bill Maynard) - pikkurikollinen, joka vihasi poliiseja. Hänen siskonsa, voitti paljon rahaa ja halusi jakaa voiton Clauden kanssa. Tämän seurauksena Claude muutti siskonsa luokse Karibialle tuotantokaudella 2000. Claude jätti talonsa ja koiransa, Alfredin Davidille, päätti myöhemmin myydä talonsa, mutta Vernon Scripps osti talon. Bill Maynard lähti sarjasta saatuaan aivoinfarktin. Näytteli kuitenkin hetken sairaaladraamasarjassa Kyläsairaala (The Royal , seitsemän jaksoa vuonna 2003).

Elizabeth "Liz" Nuala Merrick (myöhemmin Norton) (Aislín McGuckin) - lääkäri, meni naimisiin Ben Nortonin kanssa ja he muuttivat Keniaan tuotantokaudella 2004.

Dennis Iain Merton (Duncan Bell) - skotlantilainen äkkipikainen ylikonstaapeli. Hän erosi poliisivoimista muuttaakseen lähemmäksi sairaalaa, jonne hänen vaimonsa Jenny joutui saatuaan maanisen psykoosin.

Jennifer "Jenny" Merton ent. Latimer (Sarah Tansey) - farmaseutti. Työskenteli vastaanotolla Liz Merrickin kanssa. Meni naimisiin ylikonstaapeli, Dennis Mertonin kanssa. Jenny joutui sairaalahoitoon saatuaan maanisen psykoosin tuotantokaudella 2004.

Ben Arthur Norton (Richard Lintern) - Lordi Ashfordlyn tilanhoitaja. Kyläläiset suhtautuivat aluksi häneen ulkopaikkakuntalaisena hiukan etäisesti, mutta voitti lopulta heidän luottamuksensa. Meni naimisiin lääkäri Liz Merrickin kanssa, vuonna 2004. He muuttivat onnellisina Keniaan, koska Ben sai sieltä töitä.

Joanna "Jo" Rowan ent. Weston (Juliette Gruber) - opettaja sekä Nick Rowanin toinen vaimo, muutti Rowanin mukana Kanadaan tuotantokaudella 1998. Menivät naimisiin tuotantokaudella 1997.

Vernon Scripps (Geoffrey Hughes) - Bernie Scrippsin velipuoli, jokapaikanhöylä ja yrittäjä. Osti Claude Greengrassin talon tämän lähdettyä Karibialle. Toimi kylän monitoimisena yrittäjänä, mutta lopulta lavasti itsemurhansa verotarkastajana esiintyneen huijarin takia ja matkusti Ranskaan naiseksi naamioituneena tuotantokaudella 2005. Palasi kuitenkin takaisin tuotantokaudella 2007 hakemaan osuttaan perinnöstä siskonsa kuoltua.

Tricia Summerbee (Clare Calbraith) - lääkäri, seurusteli (eivät ehtineet kihloihin) Mike Bradleyn kanssa ennen kuolemaansa pudottuaan hevosen selästä tuotantokaudella 2002.

Helen Trent(myöh.Walker) (Sophie Ward): Kylän uusi, hienostunut lääkäri, joka on naimisissa niljakkaan naistenmiehen Matthew'n kanssa. Helen kuitenkin sai selville miehensä puuhat ja otti miehestään avioeron. Myöhemmin hän avioituu konstaapeli Rob Walkerin kanssa, mutta kuolee dramaattisesti tuotantokauden 2006 lopussa Aidensfieldin poliisitalon räjähdyksessä.

Robert "Rob" Walker (Jonathan Kerrigan): Aidensfieldin kyläpoliisi, joka vietti lapsuutensa kylässä. Hänen isänsä oli paikallinen rikollinen, minkä takia eräät kyläläiset suhtautuivat aluksi Walkeriin epäilevästi. Walker on kuitenkin oikeudentuntoinen ja hyvä poliisi. Edeltäneistä kyläpoliiseista poiketen Rob ei tullut suurkaupungista rauhoittumaan vaan on paluumuuttaja. Walkerin suhde eroamassa olevaan Helen Trentiin oli erityisesti ylikonstaapeli Millerille suuri vaiva.

George Ward (Stuart Golland) - Aidensfield Armsin isäntä, Gina Wardin eno, menehtyi vaikean sairauden jälkeen tuotantokaudella 1996.

Alfred - Alun perin Claude Jeremiah Greengrassin koira, joka jäi David Stockwellille Clauden muutettua Karibialle. Kuoli tuotantokaudella 2005. Kolme koiraa, Tramp, Rosie ja Bootsie näyttelivät kukin vuorollaan Alfredia. Alfred on Bedlingtonin terrierin ja whippetin risteytys. Tämä risteytys on yleinen, erityisesti Koillis-Englannissa.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Näyttelijät

Derek Fowlds - ylikonstaapeli, postitoimiston johtaja, pubin omistaja Oscar Blaketon (1992–2009)
William Simons - konstaapeli, siiviili virkamies Alfred "Alf" Ventress (1992–2009)
Mark Jordon - konstaapeli Philip "Phil" Bellamy (1992–2007)
Nick Berry - konstaapeli, myöh. ylikonstaapeli Nick Rowan (1992–1998)
Niamh Cusack - lääkäri Kate Rowan (1992–1995)
Frank Middlemass - lääkäri Alex Ferrenby (1992–1993)
Bill Maynard - pikkurikollinen Claude Jeremiah Greengrass (1992–2000)
Rupert Vansittart (myös Rupert Vansittert) - lordi Charles Ashfordly (1992–2009)
Stuart Golland - entinen pubin omistaja George Ward (1992–1996)
Simon Molloy - rikoskomisario Shiner (1992, 1997–2006)
Tricia Penrose – pubin luvanhaltija Georgina "Gina" Ward (1993–2009)
David Lonsdale – David Stockwell (satunnaisesti 1993–1997, vakituisesti 1998–2009)
Karen Meagher - komisario Murchison (1994)
Peter Firth - lääkäri James Radcliffe (1994)
Kazia Pelka - sairaanhoitaja Maggie Bolton (1995–2001)
Alice Jones - Katherine "Katie" Sarah Rowan (1995–1998)
Peter Benson – Bernard "Bernie" Scripps (1995–2009)
Juliette Gruber - Joanne "Jo" Weston/Rowan (1995–1998)
Elizabeth Bennett - valtuutettu Joyce Jowett (1996–2009)
Jason Durr - konstaapeli/rikospoliisi Mike Bradley (1997–2003)
David Michaels - lääkäri Neil Bolton (1997–1999)
Philip Franks - ylikonstaapeli Raymond Craddock (1998–2002)
Fiona Dolman - asianajaja Jacqueline "Jackie" Bradley (1998–2001)
Phillippa Wilson - Penny Craddock (1998–1999, 2002)
Arbel Jones - Mary Ward (1998–1999)
Clare Calbraith - lääkäri Tricia Summerbee (2001–2002)
Georgie Glen - ylikonstaapeli Jennifer Nokes (2000–2001, 2003–2004, 2005, 2009)
Ryan Early - konstaapelikokelas Tom Nicholson (2001–2002)
Sarah Tansey - farmaseutti Jennifer "Jenny" Latimer/Merton (2001–2004)
Geoffrey Hughes - Vernon Scripps (2001–2005, 2007)
Duncan Bell – ylikonstaapeli Dennis Iain Merton (2002–2004)
Francis Matthews - lääkäri James Alway (2002–2003)
James Carlton - konstaapeli Stephen "Steve" Crane (2003–2004)
Aislín McGuckin - lääkäri Elizabeth "Liz" Nuala Merrick (2003–2004)
Christine Bottomley - Susie Ward (2003)
Jonathan Kerrigan – konstaapeli Robbie "Rob" Walker (2004–2007)
Sophie Ward – lääkäri Helen Trent (2004–2006)
Vanessa Hehir – mekaanikko Rosemary "Rosie" Cartwright (2004–2007)
Richard Lintern - lordi Ashfordlyn tilanhoitaja Ben Arthur Norton (2004)
Gwen Taylor – Peggy Armstrong (2005–2009)
Steven Blakeley – konstaapeli Geoff Younger (2005–2009)
John Duttine - ylikonstaapeli George Miller (2005–2009), (myös Paul Melthorn, 1992)
Murray Head – Jack Hollins (2005–2006, 2007)
Josefina Gabrielle – Debbie Bellamy ent. Black (2005–2006)
Helena Calvert - sairaanhoitaja Clare Owen (2005)
Lisa Kay - sairaanhoitaja Carol Cassidy (2006–2009)
Clare Wille - rikosylikonstaapeli Rachel Dawson (2006–2009)
Joseph McFadden - konstaapeli Joe Mason (2007–2009)
Rupert Ward-Lewis - konstaapeli Donald "Don" Wetherby (2007–2009)
Leon Ockenden - lääkäri Chris Oakley (2007–2008)
Nikki Sanderson - Dawn Bellamy (2008–2009)
Daniel Craig - Peter Begg (1993)
David McCallum - Ron Cooper (1994)
Julia Lane - Whitbyn vastaanottoapulainen Christine Ferguson (1994)
Anne Stallybrass - Eileen Reynolds (1993, 1995–1998)
Bernard Gallagher - Graham Weston (1996–1997)
Wanda Ventham - Fiona Weston (1996–1997)
Harry Beety – Joseph (1995–1996)
Dominic Rickhards - Steve Adams (1997)
Keeley Forsyth - Sue Driscoll (1998–2001)
Martin Ledwith - Andy Ryan (1999–2000)
Kuva


Pidemmällä tauolla 26.4.2015 alkaen, kiiretapauksissa ota yhteys Palstis S-T:n.
Gina
Aidensfield Queen
 
Viestit: 36
Liittynyt: 24 Maalis 2014, 15:54

Re: Infoa sarjasta

ViestiKirjoittaja Palstis S-T » 04 Joulu 2017, 17:59

Sarjaa ei taida enää tulla Suomessa? :ugeek:
Kuva
Avatar
Palstis S-T
Emeritusylläpitäjä
 
Viestit: 74
Liittynyt: 24 Maalis 2014, 15:23


Paluu Aidensfield

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron